
Johanna Heiskari
Helsinki
Julistamon huipputekijä
Nimeni on Johanna Heiskari ja olen 26-vuotias Helsinkiläinen itseoppinut kuvataiteilija. Maalaan abstraktia kuvataidetta rohkealla otteella ja uniikeilla twisteillä, pyrkien vangitsemaan katsojan taiteeni maailmaan sekä herättämään heissä eri tunteita.
Taiteeni tulkinnanvaraisuus jää täysin katsojalle, jolloin taiteeni on myös ruokaa mielikuvitukselle ja ruokkii täydellisesti katsojan omaa luovuutta sekä inspiraatiota.
Olen maalannut aktiivisesti vuodesta 2021 alkaen kehittäen oman, uniikin tyylini, josta sain paljon positiivista palautetta näyttelyssäni ”Sounds of my Soul”, jonka järjestin elokuussa 2022.
Inspiraation lähteenä taiteessani toimii erityisesti musiikki, oma sisäinen värikäs mielikuvituseni sekä aito halu ja intohimo auteenttiseen itseilmaisuun.
Myynnissä olevat teokset
Kaikki julisteemme ovat vastuullisesti tuotettuja. Valittavissa myös 100% kierrätyspaperille painettuja.
SUOMALAISTA TYÖTÄ
Julisteet on tuotettu kotimaisin voimin aina suunnittelusta valmiiseen julisteeseen saakka.
NOPEAT TOIMITUKSET
Tilaa design-julisteesi nyt – toimitus jopa seuraavana arkipäivänä.
ILMAISET TOIMITUKSET
Julistamon kaikki toimitukset ovat ilmaisia riippumatta tilauksesi koosta. :)