Kotimaisten Huippusuunnittelijoiden julistekauppa | Ammattilaisten painama | Ilmainen toimitus yli 100 euron tilauksille

Riikka Kivikoski

Riikka Kivikoski on taiteilija, jonka luovuus heijastuu voimakkaina vasaraniskuina hänen teoksissaan. Hän luo kukkamaisia muotoja ja tekstuuria, välittäen laajan kirjon tunteita – voimasta haavoittuvuuteen.

Kivikosken teokset herättävät voimakkaita tunnereaktioita ja heijastavat emotionaalista työtä.

Vasaran iskut jättävät jäljen, kertoen tarinan tunnekuohusta.
Hänen taiteensa innoittaa meitä ymmärtämään tunteiden voiman ja haavoittuvuuden merkityksen.

Annika Leppäaho

Annika on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, jonka töitä inspiroivat jokapäiväinen elämä, populaarikulttuuri ja luonto.

Ennen siirtymistä designin pariin, Annika opiskeli kuvataiteita ja nauttii edelleen paitsi digitaalisten kuvitusten rakentamisesta myös käsin tekemisestä esimerkiksi paperileikkuun ja guassimaalauksen kautta.

Heikki Sallinen

Olen syntyisin itäsuomalainen, lapsuusvuoteni Japanissa viettänyt ja kansainvälisyyteen kasvanut, nykyisin puoliksi Suomessa ja Espanjassa asuva graafinen suunnittelija. Vuosikymmeniä sitten Tokion kujilla idullaan ollut rakkaus monimuotoiseen visuaaliseen kieleen on sittemmin jalostunut ammatiksi. Sekä graafikon asiakastöissä että julistesuunnittelussa minua kiehtoo viestin kertomisen ja luovan ilmaisun yhdistäminen. Suunnittelijana olen työskennellyt visuaalisten ilmeiden, julkaisujen, tuotegrafiikan sekä kuosisuunnittelun parissa. Olen myös suunnitellut useita postimerkkejä, jotka tavallaan ovat julisteita pienoiskoossa.

Katriina Roiha

Hei! Olen Katriina Roiha, olen toiminut freelance valokuvaajana vuodesta 2000.

Uudet maat ja maisemat inspiroivat kuten myös arjen kauniit pienet yksityiskohdat. Haluan kuvillani pysäyttää sinut, luoda mieleesi tunteen tai muiston joka koskettaa. Sommittelun tasapaino, tekstuurit, haalistuneet värit ja näkymistä huokuva rauha ovat ne elementit, mitä kuviini tavoittelen.

Noora Grönlund

Olen Noora Grönlund Graafinen suunnittelija kotoisin Helsingistä. Rakastan kuvittamista ja satumaisia värikkäitä milijöitä. Saan inspiraatiota luonnosta, vanhoista satukirjoista ja arkkitehtuurista. Minua kiehtoo designissa ajattomuus ja selkeät linjat, jota korostan myös teoksissani.

I am Noora Grönlund, a graphic designer from Helsinki. I love illustrations and fairy-tale colorful milieus. I get inspiration from nature, old story books and architecture. I am fascinated by timelessness and clear lines in design, which I also bring out in my designs.

Anni Sirvo

Olen Lahtelainen suunnittelija ja yrittäjä. Rakastan värejä ja tyylini on maksimaalinen. Inspiroidun vinksahtaneesta kauneudesta, eri kulttureista, elokuvista, arkkitehtuurista ja musiikista.Tykkään luoda ristiriitaisuuksia ja yhdistellä eri aikakausia.

 

Veera Kesänen

Veera Kesänen is an Art Director and Illustrator from Suvikumpu.

“I’m into creating visual experiences that spark joy in people.

Be it a sneaker, a poster, a restaurant, or a streetwear collection, I want to make it colorful and visually striking.”

Anu Hame

Olen helsinkiläinen luova ratkaisija ja graafinen suunnittelija. Tutkin elämää henkilökohtaisena ihmiskokeena ja olen loputtoman kiinnostunut siitä, kuinka kukin meistä näkee maailman ja mitä (sen myötä) pitää totuutena.

Valoa enemmän minua kiinnostaa varjo. Pyrin luomaan teoksia vailla mieltä niin, että niihin asettuisi joku itsellenikin tuntematon tekijä.

Minulla on tarve vaikuttaa. Ajattelen, että paras keino on mennä tunteisiin ja sieltä läpi. Toisaalta haluan luoda hetkiä tai iäisyyden, johon voi pysähtyä lepäämään tai löytämään itsensä.

Elina Kynnysmaa

Olen elämäni Helsingin ja Rovaniemen välillä jakava tekstiilimuotoilija, taiteilija ja tuleva kuvataidekasvattaja.

Maalaan, piirrän, valokuvaan, työstän digitaalista kuvaa sekä teen kuvakudoksia ja ryijyjä. Viimeisimpänä luomisen muotona olen hullaantunut keramiikasta. Rakastan luontoa ja sen vaihtuvia vuodenaikoja, innostun yksityiskohdista ja pienistä hetkistä, inspiroidun tunteista ja intuitiosta. Työni syntyvät usein suunnittelematta ja hyvin intuitiivisesti.

Entisessä elämässäni olin vahvasti kiinni ekomuodin helmassa, joka on myötävaikuttanut kaikkeen materiaalinkäyttööni. Kuvakudoksissa ja ryijyissä käytän ensisijaisesti kierrätys- ja ylijäämälankoja, keramiikkaakin pyrin valmistamaan lähinnä kierrätyssavesta. Tämä kaikki näkyy muussa kuvallisessa tuotannossani ja materiaalin tuntu onkin vahvasti läsnä myös julistetaiteessani.