JULISTEEN TARINA SUUNNITTELIJAN TARINA
Keep going you will bloom Juliste
Meistä jokainen joutuu joskus kohtaamaan asioita, mitkä pysäyttävät ja saavat jähmettymään paikoilleen. Toivo tulevaa kohtaan kasvaa kuitenkin pikkiriikkisestä alusta, itsestään voi löytää valtavat voimavarat ja huomata pystyvänsä mihin tahansa.
Uskomalla omiin voimiinsa, pystyvyyteen ja sisukkaasti eteenpäin jatkamalla voi lopulta kukoistaa ja löytää itsestään kaiken, mitä todella tarvitsee.
Olit sitten se vahva persoona, herkkä sielu, feministi, tasa-arvon puolustaja tai oman tiesi kulkija, tämä on sinulle tai just sille läheiselle.
Suvi Saarnisto
Olen Tamperelainen luovan alan yrittäjä, muotoilija ja sisustusarkkitehti.
Kuvailisin itseäni näin: sarjainnostuja, nepsy, ötökkäbongari, vintagesisustaja, vastarannankiiski ja yhden pyylevän astmaattisen brittikissan sekä itsetietoisen kodinvaihtaja-corgin omistaja. Rakastan eläimiä, en ymmärrä ihmisiä. Juon myös paljon tummaa kahvia kauramaidolla.
Omassa taiteessani käytän runsaita, toisiaan korostavia värejä. Maalauksissani esitän aiheita, jotka voivat olla monitulkintaisia niiden kauneuden alla, minulle on ominaista käyttää runsaita väriä – en itseasiassa edes omista mustaa maalituubia.
Innostun, kun saan tehtyä tasapainoisen, mutta intensiivisen lopputuloksen.
Tällä hetkellä keskityn keramiikkataiteeseen, hidastamaan ja ymmärtämään itseäni ✿
—
Suvi on Julistamon kuukauden suunnittelija (02/2024). Lue hänen haastattelu täältä.
49.00€ – 99.00€
ILMAINEN TOIMITUS
Tarjoamme ilmaisen toimituksen kaikille yli 100 euron tilauksille. :)
NOPEAT TOIMITUKSET
Tilaa nyt – toimitus jopa seuraavana arkipäivänä!
Kaikki julisteemme ovat vastuullisesti tuotettuja. Valittavissa myös 100% kierrätyspaperille painettuja.
SUOMALAISTA TYÖTÄ
Julisteet on tuotettu kotimaisin voimin aina suunnittelusta valmiiseen julisteeseen saakka.
NOPEAT TOIMITUKSET
Tilaa design-julisteesi nyt – toimitus jopa seuraavana arkipäivänä.
ILMAINEN TOIMITUS
Tarjoamme ilmaisen toimituksen kaikille yli 100 euron tilauksille. :)



















Vihdoin tän saa omaan kotiin!! Kattellut paljon instagramista et tää on ihan mieletön <3
Lilja –
Moikka Lilja ja kiitos kommentista, tästä tuli niin hyvä mieli! Tämä alkuperäinen teos ei ole enää minulla itselläni, mutta haluan ehdottomasti hankkia itsekin tämän julisteversion, tässä on jotain maagista :)<3
Suvi Saarnisto –