Kotimaisten Huippusuunnittelijoiden julistekauppa | Ammattilaisten painama | Ilmainen toimitus yli 100 euron tilauksille

Suunnittelija:

Lauri Rajamäki

10 teosta / Näytä profiili

JULISTEEN TARINA SUUNNITTELIJAN TARINA

Metsänokiperhonen Juliste

Lauri Rajamäki

Sukuni juuret ovat Ilmajoelta Pohjanmaalta ja Kainuusta Kuhmosta. Näista marjoista sekottui Pajakkakoskessa ja Ilmajoen tuulissa, Lahteen yksi kuvataiteen edustaja, joka heijastaa todellisuutta, henki- ja energiamaailmaa. 
Lahden Psykomagneettisen ilmanpaineen välissä, läpi ja halki kosmoksen puurokattila porisee aamuisin ja tummapaahtokahvin tuoksu leijailee kodissani. Auringon säteet heijastuvat läpi ikkunan, otan käteen kitaran, soinnut uuden päivän herättävät päivän käyntiin. Aamunavaus ydinminälle, sisäiselle eläimelle joka tarvitsee virikkeitä. Kuntoilua ja luonnossa samoilua ja luontokuvausta. Sitten on aika lähteä töihin, maalaamaan maailman värejä, sointuja.

Taiteellisessa työskentelyssäni luon kuvia erilaisten maalaus- ja piirustustekniikoiden avulla. Aiheeni liittyvät usein tuntemattomien tai piilossa olevien energioiden, taajuuksien ja maailmojen kuvaamiseen. Töideni sisäiset olemukset syntyvät unista, luonnosta ja kokemuksistani.

Pyrin saavuttamaan hetken jossa kuvan kautta voimme kokea ajattomuuden ja salaperäisyyden tunteen.

Musiikin kuuntelu ja säveltäminen on minulle tärkeä avain keskittymiseen, asioiden esille tuomiseen, visioihin ja luovuuteen. Kuvataiteen ohella musiikki ja kitaran soitto, juoksu ja kävely metsässä ovat minulle meditointia.

Minulle taidemaalaus on löytöretki. Se on retki tuntemattomaan
ja ehkä aina tunnettuun.

Valmistuin Lahden taideinstituutista 2013 Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoilu- ja taideinstituutti, kuvataiteilija AMK. Olen Lahden Taiteilijaseuran jäsen. Näyttelyjä minulla on ollut esimerkiksi Kaapelitehtaalla ja Sanomatalolla Helsingissä, Promenadigalleriassa Hyvinkäällä, Vantaan Taidemuseo, Kosmos Festival Mikkeli Finland ja Galleria Uusi Kipinässä Lahdessa.

Teen myös tilaustöitä. Ota yhteyttä jos haluat esimerkiksi tietyllä paletilla sisustustaulun mittatilaustyönä.

49.0099.00

Tuotetunnus (SKU): Ei saatavilla/-tietoa Osastot: , , Avainsanat tuotteelle ,

Perhosella on monia merkityksiä eri kulttuureissa. Itselle se merkitsee muodonmuutosta ja eheytymistä. Kuntoilin paljon Tapanilan metsissä kun harrastin maastojuoksua ja välillä pysähdyin kuvaamaan perhosia. Ikinä ei pidä olla niin kiire, ettei huomioi ja tutki luontoa. Luonto on ollut itselle tärkein voimavara kasvussa ja eheytymisessä vuosikymmenien ajan. Vanhemmat veivät minut jo ihan pienestä asti metsään ja kertoivat että tämä on paikka jossa voit parantaa itsesi.

ILMAINEN TOIMITUS

Tarjoamme ilmaisen toimituksen kaikille yli 100 euron tilauksille. :­­)

NOPEAT TOIMITUKSET

Tilaa nyt – toimitus jopa seuraavana arkipäivänä!

Tee teos tunnetuksi:

Kommentit

Kommentteja ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen kommentti tuotteelle “Metsänokiperhonen Juliste”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

EKOLOGINEN VALINTA

Kaikki julisteemme ovat vastuullisesti tuotettuja. Valittavissa myös 100% kierrätyspaperille painettuja.

SUOMALAISTA TYÖTÄ

Julisteet on tuotettu kotimaisin voimin aina suunnittelusta valmiiseen julisteeseen saakka.

NOPEAT TOIMITUKSET

Tilaa design-julisteesi nyt – toimitus jopa seuraavana arkipäivänä.

ILMAINEN TOIMITUS

Tarjoamme ilmaisen toimituksen kaikille yli 100 euron tilauksille. :­­)