Kotimaisten Huippusuunnittelijoiden julistekauppa | Ammattilaisten painama | Ilmaiset toimitukset

Suunnittelija:

Viivi Turunen

5 teosta / Näytä profiili

JULISTEEN TARINA SUUNNITTELIJAN TARINA

Pölyttäjä Juliste

Surrealistinen Pölyttäjä on kuvaus valtavasta kaipuusta tulla ymmärretyksi ja rakastetuksi.

Piirsin alkuperäisen teoksen hetkellä, jolloin kaipasin suuresti yhteyttä toiseen ihmiseen. Teoksen voikin nähdä esimerkiksi dramaattisena hetkenä kun tällainen yhteys syntyy.

Viivi Turunen

Olen tamperelainen kuvataiteilija, Viivi Esmeralda. Olen koulutukseltani ja sivuammatiltani graafinen suunnittelija, minkä lisäksi työskentelen mm. käsityö- ja sisustustuotteiden parissa.

Lempiasioitani ovat eläkeikäinen (mutta henkiseltä iältään ikuisesti puolivuotias) kissani, erilaiset diy-projektit ompelusta kangasmerkkien maalaamiseen, musiikki ja tanssiminen sekä SUP-lautailu kesäisin.

Inspiroidun tekemään taidetta vaikeasti sanoitettavista tunteista, olivat ne sitten omiani tai universaaleja. Tavallaan kuvataide onkin minulle ensisijaisesti tapa selittää itseäni sanojen loppuessa, mutta toisaalta se on myös vain kauniiden asioiden ikuistamista oman näköisikseni.

Rakastan tekstuureja ja ra-kas-tan niiden uudelleen luomista paperille!

 

45.0075.00

ILMAISET TOIMITUKSET

Kaikki toimituksemme ovat ilmaisia. :­­)

NOPEAT TOIMITUKSET

Tilaa nyt – toimitus jopa seuraavana arkipäivänä!

Tee teos tunnetuksi:

EKOLOGINEN VALINTA

Kaikki julisteemme ovat vastuullisesti tuotettuja. Valittavissa myös 100% kierrätyspaperille painettuja.

SUOMALAISTA TYÖTÄ

Julisteet on tuotettu kotimaisin voimin aina suunnittelusta valmiiseen julisteeseen saakka.

NOPEAT TOIMITUKSET

Tilaa design-julisteesi nyt – toimitus jopa seuraavana arkipäivänä.

ILMAISET TOIMITUKSET

Julistamon kaikki toimitukset ovat ilmaisia riippumatta tilauksesi koosta. :­­)