Kotimaisten Huippusuunnittelijoiden julistekauppa | Ammattilaisten painama | Ilmainen toimitus yli 50 euron tilauksille

Suunnittelija:

Kikka Grönros

10 teosta / Näytä profiili

JULISTEEN TARINA SUUNNITTELIJAN TARINA

Purple dawn Juliste

monotypiakollaasi

…kun aamuyön hetkellä tuntee, että jotain maagista on tapahtumassa…

Kikka Grönros

Työssäni luovalla alalla piirrän suunnitelmallista viivaa, mustaa valkoiselle. Kun taiteilen, annan viivan vapautua ja värien pirskahdella.

Tauluissani käytän sekatekniikkaa, kollaasia, johon yhdistän akryylivärejä, tusseja tai liituja. Kuvioin ja värjään lähestulkoon kaikki paperit itse, mutta mukana saattaa olla vaikkapa vanhoja nuottipapereita, sanomalehtileikkeitä tai muuta kierrätyspaperia. Teoksissani on runsaasti yksityiskohtia ja usein myös paljon värejä ja kerroksia.

Parhaimmillaan teos syntyy kuin itsestään, ajantaju häviää ja tunnelma tiivistyy. Minua inspiroivat kallioiset merimaisemat, mäntymetsät varpuineen sekä vanhat talot ja aikaa nähneet esineet, joissa on kaunista patinaa. Väreistä saan voimaa ja erilaisia muotoja on mielenkiintoista tutkia.

Kuvan minusta otti Marja Junnikkala.

35.0085.00

Tuotetunnus (SKU): Ei saatavilla/-tietoa Osastot: , , , Avainsanat tuotteelle , , , , ,

ILMAINEN TOIMITUS

Tarjoamme ilmaisen toimituksen kaikille yli 50 euron tilauksille. :­­)

NOPEAT TOIMITUKSET

Tilaa nyt – toimitus jopa seuraavana arkipäivänä!

Tee teos tunnetuksi:

EKOLOGINEN VALINTA

Kaikki julisteemme ovat vastuullisesti tuotettuja. Valittavissa myös 100% kierrätyspaperille painettuja.

SUOMALAISTA TYÖTÄ

Julisteet on tuotettu kotimaisin voimin aina suunnittelusta valmiiseen julisteeseen saakka.

NOPEAT TOIMITUKSET

Tilaa design-julisteesi nyt – toimitus jopa seuraavana arkipäivänä.

ILMAINEN TOIMITUS

Tarjoamme ilmaisen toimituksen kaikille yli 50 euron tilauksille. :­­)