Maaliskuun kuukauden suunnittelija on turkulainen Eero Urmas, joka on tehnyt pitkän uran graafikkona, mainossuunnittelijana ja katuvalokuvaajana. Hänen kädenjälkensä on helposti tunnistettavissa tunnelmallisista mustavalkoisista taidekuvista. Pitkälle on tultu ajoista, kun kuvat kehitettiin vessaan itse tehdyssä pimiössä. Eeron mukaan tämä oli hieno kokemus, mutta samaa ei kuulemma voi sanoa tällä tekniikalla syntyneistä lopputuloksista.
Oli Eero sitten maailmalla tai purjehtimassa Turun saaristossa vaimon ja koiran kanssa, kulkee kamera varmasti siellä, missä hänkin. Katuvalokuvaus on ollut erityisessä roolissa hänen elämässä ensimmäisestä ulkomaanmatkastaan alkaen. Rakkaus erityisesti mustavalkokuvaukseen on peritty äidiltä. “Lapsuudessani äitimme ikuisti veljesten elämää mustavalkoisina taidokkaina kuvina. Tuolloin taide-elokuvat olivat mustavalkoisia, taidekuvat olivat mustavalkoisia, Tuntematon sotilas oli mustavalkoinen. Disneyn piirretyt olivat värillisiä ja niitä rakastin.”
“Onko mahdollista tallentaa kaikki mitä näet ja samalla koet yhteen kuvaan?”
Pariisi on paikka, jonne Eero huomaa palaavansa yhä uudelleen. Se on kaupunki, jonne hänen ensimmäinen ulkomaanmatkansa sijoittui vuonna 1984 interrail-matkan merkeissä. Kaikki alkoi pienestä kahvilasta, istuvasta koirasta, lehteä lukevasta miehestä, ohikulkevista ihmisistä ja kamerasta. Parikymppinen Eero halusi ikuistaa kaiken näkemänsä ja kokemansa ohikiitävästä hetkestä yhteen kuvaan siinä onnistuen. Rakkauden kaupunki ihastutti lopullisesti katuvalokuvaukseen.
“Onko mahdollista tallentaa kaikki mitä näet ja samalla koet yhteen kuvaan? Voiko vieras kuva tuoda sinulle muistoja? Muuttuuko kuvan merkitys ajan myötä? Tuleeko kuvaan jotain uutta, kun sitä katsoo toinen ihminen eri tilanteessa? Miten jakaa kokemus kuvan kautta?” Nämä ovat kysymyksiä, joihin Eerolla ei vieläkään ole täysin varmaa vastausta.
Katuvalokuvauksessa Eero luottaa FujiFilmin X100 -kameraan. Se on ihmisystävällinen valinta. Kameran pieni koko ja retro ulkokuori jää yleensä ohikulkijoilta huomiotta, sillä he mieltävät sen alitajunnassaan vaarattomaksi. Tällöin hetken taltioiminen on mahdollista. Eero on oppinut vuosien varrella rohkeutta, sillä juuri oikean kuvan ottamiseen ei aina saa toista mahdollisuutta. Hänen esikuvinaan ja innostajina ovat toimineet mm. Henri Cartier-Bresson, Robert Doisneau ja Tony Ray-Jones sekä sotakuvaaja Robert Capa.
“Kauneus on katsojan silmissä”
Eero inspiroituu erilaisista näkymistä ja yksityiskohdista ja tulkitsee jatkuvasti ympäristöä, ihmisten liikkeitä, ilmeitä ja pukeutumista. Kaikki on uutta, mutta samalla vanhaa ja tuttua. Objektiivi, jolla ei ole mahdollista zoomata vaatii valokuvaajalta ripeää jalkatyötä. Koetut ohikiitävät hetket näyttäytyvät Eeron valokuvissa juuri sellaisina, kuin ne ovatkin olleet, sillä kuvia ei enää jälkikäteen rajata tai muutoinkaan käsitellä.
“Kuvaan hetken kauneutta. Kuvan kauneus ei riipu kuvattavasta kohteesta. Valo ja varjot, asetelma ja muoto, liike ja liikkumattomuus. Kokemuksesta oppii mistä ja milloin löytyvät kuvan aineosat. On kestämätöntä, miten onnistumisen jälkeen tavoittelet samaa hetkeä, joka ei enää samanlaisena toistu. Kuvaajana et ole enää sama kuin ennen onnistunutta kuvaa.”
Eeron mielestä elämä koostuu kokemuksista, joita toisinaan myös unohdamme. Hän haluaa ottaa kuvia, jotka palauttavat mieleen muistoja tai rakentavat uuden kokemuksen mieleen kertyneistä hetkistä. “Kuvaan näkemiäni merkityksellisiä hetkiä, joilla ei ole mitään merkitystä. Merkityksen tuo tuntemani varmuus siitä, että tämä hetki on kuva. Kuva, joka tavoittaa katsojassa kaiken sen saman mitä tunnen kuvaa ottaessani. Sitähän ei tapahdu. Katsoja ei ole samassa tilassa, katsoja ei tiedä mitä on kameran takana, hän ei tiedä mitä on tapahtunut ennen kuvaa, hän ei näe mitä tapahtuu kuvan oton jälkeen. Ottamani kuva on tirkistysaukko omaan mieleeni, miten minä haluan nähdä ja kokea ympäröivän maailman.”
“Mitä kameralla en tavoita, tallennan muistivihkojen sivuille pikaisina luonnoksina”
Musta kuulakärkikynä ja pieni taskuvihko vapauttavat toisinaan Eeron kameran asetelmilta ja oikean valon metsästämiseltä. “Mitä kameralla en tavoita, tallennan muistivihkoni sivuille pikaisina luonnoksina ja tekstillä ryyditettynä. Mielikuvia tilanteista, ihmisistä, paikoista. Luonnosmaisia kuvia, joita ei hiota, jotka syntyvät vahingossa.” Eeron mukaan lopputulos on yleensä siinä hetkessä jotain aivan muuta, kuin mitä on ollut tarkoitus, mutta vanhoihin kuviin on hauska palata. Välillä hän huomaa ihmettelevänsä, miten onkin osannut ja onnistunut.
Pariisin rinnalla Turun saaristo on paikka, johon Eero ei usko voivansa ikinä kyllästyä. Hän purjehtii siellä vaimon ja koiran kanssa usein. Myös luonto tarjoaa lukuisia upeita hetkiä, joita valokuvaaja ihastelee joko itsekseen tai linssin läpi mielellään. “Valon muutokset luonnossa, vuoden ajan vaihtelut, merenkäynnin haasteet, voitot ja tappiot, kokemukset ja niistä oppiminen. Luontokuvaus on kiitollista siitä, että, kaikilla on kokemusta luonnosta ja hetkistä luonnossa, joihin haluaa palata. Parasta mitä olen oppinut luontokuvauksesta on, että kaikkea ei tarvitse kuvata. Voi vain nauttia luonnosta.”
MIKSI LÄHDIT JULISTAMON SUUNNITTELIJAKSI?
“Olen onnellinen, kun kuvani herättävät tunteita ja nostavat katsojan mieleen hetkiä eletystä elämästä ja toivoa tulevaisuudesta. On hienoa, että ihmiset pitävät kuvistani ja haluavat niitä seinilleen. Julistamo tarjoaa mahdollisuuden välittää näkemystäni elämästä.”
